Cops ‘n’ Robbers Paikka
Cops n Robbers ensisilmäyksellä
Vuonna 2013 lanseerattu Cops n Robbers on yhden maailman parhaimpiin viihdepelienvalmistajiin lukeutuvan Play’n GO:n vauhdikas poliisi ja rosvo teeman ympärille rakentuva kolikkopeli. Tämä mukaansa tempaava peli muodostuu viidestä kelasta ja kolmesta rivistä. Näin pelaajan näytöllä näkyy samanaikaisesti kaikkiaan 15 symbolia, jotka muodostavat Cops n Robbersin 9 eri voittolinjaa. Pelin voittolinjat on merkitty näytön kumpaankin reunaan kelojen viereen. Tämä tekee voittolinjojen seuraamisesta helpompaa.
Pelin symboliikassa nähdään teemaa mukaillen muun muassa aarrearkkuja, rahasäkkejä, timantteja sekä käsirautoja. Mukaan mahtuu tietenkin myös lukuisia roistoja ja poliiseja. Ulkoasun puolesta Cops n Robers kolikkopeli muistuttaa vanhaa sarjakuvaa, mikä saakin sen erottumaan muista tämän päivän hyvin viimeisteltyyn sekä realistiseen grafiikkaan tähtäävistä viihdepeleistä. Lisäksi pelin äänimaailma täydentää sen teemaa luoden monipuolisen sekä mukaansa tempaavan pelikokemuksen.
Mielenkiintoinen lisä on Play’n Go:n hiljattain valmistama pelin uusittu versio, joka tunnetaan nimellä Cops ’n’ Robbers. Suurta eroa näiden välillä ei ole, ja kyseessä onkin enemmän 2010-luvun alulla julkaistun alkuperäispelin päivittäminen. Tänä päivänä molemmat Cops n Robbers netti peliautomaatit kuuluvat usean onlinekasinon valikoimaan.
Parhaat kasinot Cops n Robbersin pelaamiseen 2020
Pelaa Cops n Robbers kolikkopeliä esimerkiksi etenkin Pohjoismaissa vakaan suosion saavuttaneella Unibet Casinolla. Yritys tarjoaa uusille asiakkailleen hyvän tervetuliaispaketin, jossa pelaaja saa ensimmäiselle talletukselle 100% talletusbonuksen aina 200€ saakka. Lisäksi sivusto hyväksyy kaikki yleisimmät rahansiirtomenetelmät, joihin kuuluvat erilaiset verkkopankki- sekä pankkisiirrot, Mastercard- ja Visa -maksukortit, Skrill, Neteller, Paysafecard sekä Ukash. Kaikki rahansiirrot ovat pelaajalle täysin kuluttomia, oli kyse sitten pelaajan tekemästä talletuksesta tai kotiutuksesta.
Poliiseja pääsee pakoon myös Yeti Casinolla. Tämä kesällä 2017 avattu sivusto tarjoaa niin ikään kattavaa tervetuliaisbonusta. Uusi asiakas saa ensitalletukselleen 100% talletusbonuksen aina 333€ saakka. Lisäksi uutta asiakasta hemmotellaan 77 ilmaiskierroksella, jotka pelaaja saa käytettäväkseen heti ensimmäisen talletuksen suorittamisen jälkeen. Yeti Casino tarjoaa asiakkailleen monipuoliset ja turvalliset rahansiirtomenetelmät, joihin kuuluvat Visa- ja Mastercard -maksukortit, Zimpler, Skrill, Neteller, Paysafecard, Interac Online sekä perinteiset pankkisiirrot.
Cops n Robbers löytyy myös vaativaankin makuun sopivan Lapalingo kasinon kattavasta pelivalikoimasta. Sivusto tarjoaa uusille asiakkailleen vaihtuvaa tervetuliaisbonusta, joka muodostuu yleensä talletusbonuksesta sekä esimerkiksi ilmaisesta pelirahasta. Myös sivuston vanhoille asiakkaille on tarjolla erilaisia, niin ikään vaihtuvia bonuksia. Lapalingo mahdollistaa asiakkailleen rahansiirrot seuraavia menetelmiä käyttäen: Paysafecard, Trustly, Visa- ja Mastercard -maksukortit, Ecopayz, Skrill, Neteller ja Sofort.
Cops n Robbersia pääsee pelaamaan myös nimensä mukaisesti taikamaailma teeman ympärille rakentuvalla Wizard Slots kasinolla. Uudelle asiakkaalle tarjotaan runsasta tervetuliaispakettia, jossa pelaajan kolme ensimmäistä talletusta tuplataan aina 200€ saakka. Lisäksi jokaisella näistä kolmesta talletuskerrasta pelaajalle annetaan 20 ilmaiskierrosta. Wizard Slots hyväksyy rahansiirrot Visalla, Mastercardilla, Paysafecardilla, PayPalilla sekä Pay by Mobilen kautta.
Myös Casimba Casinon valikoimasta löytyy Play’n GO:n valmistama Cops n Robbers. Sivusto mahdollistaa asiakkailleen laajan valikoiman nopeita rahansiirtomenetelmiä, joihin kuuluvat Mastercard, Neteller, Paysafe Card, iDEAL ja Skrill. Lisäksi Casimba tarjoaa asiakkailleen suuren, useampaan osaan jaetun tervetuliaisbonuksen. Koko bonuspaketista pelaajan on mahdollista saada yhteensä huimat 6 500€ ilmaista pelirahaa, 125 ilmaiskierrosta ja 500 uskollisuuspistettä kasinon omaan jäsenohjelmaan.
Kuinka Cops n Robbers toimii?
Cops n Robbers on varsin perinteinen viiden rullan kolikkopeli, jossa ei ole sen kummempia pelillisiä kikkoja. Pelissä onkin panostettu laadukkaaseen sekä mielenkiintoiseen peruspeliin, jonka ääressä varmasti viihtyy. Voittoihin pelaaja pääsee Cops n Robbers slotissa käsiksi saadessaan symbolista riippuen vähintään kaksi tai kolme samaa symbolia jonkin voittolinjan mukaisesti pelin vierekkäisille keloille vasemmanpuolimmaisista kelasta alkaen.
Pelin arvokkain symboli on rahapussi. Mikäli voittolinjalle osuu näitä symboleita viisi, saa pelaaja panoksensa arvon takaisin 750 kertaisena. Tämän jälkeen arvokkaimmat symbolit ovat timanttipussi sekä kassakaappi, joista viidellä symbolilla saa panoksen 500 kertaisena.
Cops n Robbersin voittomahdollisuudet
Cops n Robbers on kokonaisuutena varsin mielenkiintoinen sekä mukaansa tempaava kolikkopeli. Kuten mainittu, voittaakseen pelaajan tulee saada pelin voittavalle linjalle vierekkäin samoja kuvioita symbolista riippuen kaksi tai enemmän. Pelin palautusprosentti (RTP) on kolikkopelien yleiseen tasoon verrattuna kuitenkin varsin alhainen, ollen vain 94,4%.
Tässä on kuitenkin hyvä mainita, että mikäli haluaa peliltään korkeampaa palautusprosenttia kannattaa mielummin pelata alkuperäisen pelin uudistettua Cops ’n’ Robbers -versiota. Tässä vuonna 2018 julkaistussa pelissä palautusprosentti on hyvä, 96%.
Cops n Robbers bonukset
Cops n Robbers casino peli tarjoaa asiakkailleen niin ikään teemaan sopivasti Takaa-ajo bonuksen, joka aktivoituu, mikäli pelaaja saa näytölleen vähintään kolme scatter -symbolia. Tässä bonuksessa pelaaja pääsee ilmaiskierroksille, joilta on mahdollista saada tavallista enemmän voittoja. Bonuspeli ei kuitenkaan lopu vielä tähän! Ilmaiskierrosten aikana pelaajan eteen tulee erilaisia tiesulkuja, joista pelaajan on valittava kääntyminen joko vasemmalle tai oikealle. Valitessaan oikean pakoreitin pakomatka jatkuu. Bonuksen aikana pelaajalla on mahdollista tuplata saamansa voitot, mikäli pystyy pakenemaan takaa-ajavaa poliisia ilmaiskierrosten loppumiseen saakka.
Cops n Robbersin minimi ja maksimipanos
Cops n Robbers mahdollistaa pelaajille verrattain monipuoliset panostusmahdollisuudet. Kunkin kierroksen minimipanokseksi on asetettu 0,90 €, kun kierroksen suurin panos voi olla 90 €. Näin peli sopii hyvin niin pienillä kuin suuremmillakin panoksilla pelaaville.
Yhteenveto
Cops n Robbers on ruotsalaisen viihdepelivalmistaja Play’n GO:n valmistama poliisi ja rosvo teeman ympärille rakentuva kolikkopeli. Tässä nostalgiseksikin sanotussa pelissä nähdään sarjakuvamaista grafiikkaa, jota täydentää monipuolinen äänimaailma. Cops n Robbers sopii erinomaisesti etenkin aloitteleville viihdepelimaailman pelaajille, sillä peli tarjoaa monipuoliset panostusmahdollisuudet ja hyvin helposti ymmärrettävän bonuspelin. Suuria jättipottivoittoja ei Cops n Robbers pelaajilleen jaa, mutta pelaajan on mahdollista kerryttää pelistä pienempiä voittoja itselleen.
Play’n Go uudisti hiljattain Cops n Robbers -peliä luoden siitä uuden, hieman monipuolisemmilla pelillisillä ominaisuuksilla sekä modernimmalla grafiikalla varustetun Cops ’n’ Robbers -nimellä kulkevan uutuusversion. Cops n Robbers peliautomaatit tarjoavatkin pelaajilleen laadukasta viihdettä, valitsi sitten alkuperäisen tai sittemmin uudistetun version.
jQuery(document).ready(function(jQuery){jQuery.datepicker.setDefaults({"closeText":"Close","currentText":"Today","monthNames":["January","February","March","April","May","June","July","August","September","October","November","December"],"monthNamesShort":["Jan","Feb","Mar","Apr","May","Jun","Jul","Aug","Sep","Oct","Nov","Dec"],"nextText":"Next","prevText":"Previous","dayNames":["Sunday","Monday","Tuesday","Wednesday","Thursday","Friday","Saturday"],"dayNamesShort":["Sun","Mon","Tue","Wed","Thu","Fri","Sat"],"dayNamesMin":["S","M","T","W","T","F","S"],"dateFormat":"MM d, yy","firstDay":1,"isRTL":false});});
/*
window.hasOwnProperty("GLSR")||(window.GLSR={});GLSR.action="glsr_action";GLSR.ajaxpagination=["#wpadminbar",".site-navigation-fixed"];GLSR.ajaxurl="https://newcasinosbonus.com/wp-admin/admin-ajax.php";GLSR.nameprefix="site-reviews";GLSR.urlparameter=true;GLSR.validationconfig={error_tag:"div",error_tag_class:"glsr-field-error",field_class:"glsr-field",field_error_class:"glsr-has-error",input_error_class:"glsr-is-invalid",input_valid_class:"glsr-is-valid",message_error_class:"glsr-has-errors",message_initial_class:"glsr-is-visible",message_success_class:"glsr-has-success",message_tag:"div",message_tag_class:"glsr-form-message",json:"[]"};GLSR.validationstrings={accepted:"This field must be accepted.",between:"This field value must be between %s and %s.",betweenlength:"This field must have between %s and %s characters.",email:"This field requires a valid e-mail address.",errors:"Please fix the submission errors.",max:"Maximum value for this field is %s.",maxlength:"This field allows a maximum of %s characters.",min:"Minimum value for this field is %s.",minlength:"This field requires a minimum of %s characters.",number:"This field requires a number.",required:"This field is required.",unsupported:"The review could not be submitted (unsupported browser)."};
window.lazyLoadOptions={elements_selector:"img[data-lazy-src],.rocket-lazyload",data_src:"lazy-src",data_srcset:"lazy-srcset",data_sizes:"lazy-sizes",class_loading:"lazyloading",class_loaded:"lazyloaded",threshold:300,callback_loaded:function(element){if(element.tagName==="IFRAME"&&element.dataset.rocketLazyload=="fitvidscompatible"){if(element.classList.contains("lazyloaded")){if(typeof window.jQuery!="undefined"){if(jQuery.fn.fitVids){jQuery(element).parent().fitVids()}}}}}};window.addEventListener('LazyLoad::Initialized',function(e){var lazyLoadInstance=e.detail.instance;if(window.MutationObserver){var observer=new MutationObserver(function(mutations){var image_count=0;var iframe_count=0;var rocketlazy_count=0;mutations.forEach(function(mutation){for(i=0;i